Virve Rinnola
Osaamisalueeni: johtaminen, pedagogia ja kehittäminen.
Ammatillinen koulutus on näköalapaikka

Olen työskennellyt tammikuusta 2022 alkaen Opetushallituksen rahoittamassa 2,5 miljoonan euron valtakunnallisessa VASKI – Vastuullinen ja kestävä ammatillinen koulutus -hankkeen koordinaatioryhmässä. Elokuussa 2023 siirryin koulutuspäälliköksi 5,1 euron vastuualueelle. Tiimin koostuu noin 35 rautaisesta asiantuntijasta ja ammattilaisesta. Siirryn uusiin haasteisiin lokakuussa 2025.
Ammatillinen koulutus, johtaminen ja kehittämistyöskentely ovat suuria intohimojani. Suuri unelmani on juurikin sellainen työ, jossa voin kehittää koulutusta, olla innostava, moderni ja osallistava koulutuspäällikkö sekä viestiä aktiivisesti oppilaitoksen projekteista, onnistumisista ja sidosryhmätyöstelystä suurelle yleisölle sekä lisätä koulutuksen houkuttelevuutta. Verkosto-, tiedotus- ja suhdetoiminnan salat ovat tehneet minusta hyvän asiantuntijan.
Urani aikana kouluttanut paljon eri rooleissa. Sain pedagogiset opinnot valmiiksi 2020. Haluan omalla työlläni voimallisesti edistää koulutuksen vaikuttavuutta sekä syventää työelämän, koulutuksen sekä opiskelijoiden välistä yhteistyötä.
asiasanat: Virve Rinnola, VASKI-hanke, vastuullinen, kestävä kehitys, ammatillinen koulutus, johtaminen, koulutuspäällikkö, kehittäminen
Virve Rinnola
LinkedIn ja virve.rinnola(at)gmail.com